Simo Routatien kirja alkaa mielenkiintoisella hieman kriittisellä otteella. Kritiikki kohdistuu yhteiskuntaan, sen vaatimuksiin ja ristiriitaisuuksiin. Simo tuo esille tärkeän ajatuksen siitä, että Suomessa vallitsee kestämätön yhtälö: yhteisöllisyys on päivän sana, siihen pyritään ja siitä puhutaan. Kuitenkin koko kulttuurimme ja poliittinen rakenteemme perustuu yksilökeskeisyyteen. Simo antaa esimerkkinä politiikan, koulun ja median. Media on tulvillaan yksilökeskeisiä kisoja (Idols, The voice of Finland,Popstars, Mallikoulu, Tanssien tähtiin, Tähdet, tähdet ym.) joissa korostuu vahvasti yksilön suoriutuminen muita paremmaksi. Politiikka on muuttunut puolueiden kannatuksesta yksilöiden kannatukseen ja/tai vihaamiseen. Valovoimainen poliitikko kerää äänet ei enää niinkään puolue ja vihattu edustaja saa yksilönä suuremman tilan, kuin puolue, jota hän edustaa. Koulussa sitoutuminen pienenee ja yksilöiden välinen kilpailu ja yksilöllisyys suurenee. Samassa lauseessa puhutaan opintojen räätälöimisestä yksilökeskeisesti ja yhteisöllisyyden positiivisesta, tervehdyttävästä vaikutuksesta. Enenevässä määrin olemme menossa siihen, että opiskelijan ei tarvitse ottaa enää ketään muita huomioon, kuin omien opintojensa edistymisen näkökulman. Samalla mahdoton yhtälö kasvaa, koska vuorovaikutustaitojen merkitys suurenee siinä määrin, että vain hyvillä vuorovaikutus/yhteisöllisyystaidoilla oleva oppilas menestyy. Jatkuvasti vaihtuvat ryhmät, lyhytaikainen sitoutuminen tai ei sitoutumista lainkaan vaatii asioiden eteenpäin viemisessä äärettömän vahvoja vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutustaidot kehittyvät pitkäaikaisissa sitoutuneissa ihmissuhteissa. Tekstissä on edellä ilmennyt, että mahdollisuus kehittää ja kehittyä vuorovaikutteiseksi, yhteisölliseksi persoonaksi vähenee yhteiskunnassamme. Simo Routatie pelkistää ajatuksensa siihen, että ilman vuorovaikutustaitoja tiedolla ei ole merkitystä yhteiskunnan kannalta. Minkä tyyppiseen vuorovaikutukseen tähtäämme esim. koululaitoksessa tulevaisuudessa? Toiminta yksilön vai yhteisön hyväksi?
Vuorovaikutteisuus ja yhteisöllisyys ovat termejä, mutta samalla taitoja joita voi oppia ja joissa voi kehittyä ja saavuttaa kiitettävän tason. Ihmiset ovat vuosien saatossa kehitelleet itselleen tiettyjä selviytymiskeinoja ns. tukalien tilanteiden varalle. Improvisaatio on apuna selviytymisstrategioille. Improvisaatioharjoitteiden yksi tavoite on auttaa ihmisiä tunnistamaan omat suosikkistrategiansa. Tulemalla tietoiseksi omista selviytymisstrategioistaan on mahdollisuus tarkastella ulkopuolelta hieman objektiivisemmin omaa turvakäyttäytymistään, mukavuusalueella pysymistään. Improvisaatioharjoitteiden avulla on mahdollista etsiä myös uudenlaisia tapoja selviytyä. Joskin tutulta alueelta pois astuminen aiheuttaa epämukavuuden tunnetta, ainakin aluksi.
Kirjassa Simo Routatie käsittelee improvisaatioharjoituksia kattavasti ja valottaa ihmiselle itselleen mielen salattuja puolia. Niitä tapoja toimia ja käyttäytyä, joita ei tule arkisessa aherruksessa mieleen tarkastella lähemmin tai kyseenalaistaa. Ryhmäytyminen ja ryhmädynamiikka ovat käsittelyssä käytännön esimerkein. Kirja on lukemisen väärtti.
Marshall B. Rosenberg (1998) Nonviolent Communication Myötäelämisen taito - Johdatus väkivallattomuuteen. Kirjapisteitä 3 tai oikeastaan 10
Tämä kirja yllätti positiivisesti. Nappasin kirjan Helenan (viime kertainen kouluttaja) korista ja laitoin nimen muistiin lainatakseni kirjan myöhemmin kirjastosta, josta se hienosti löytyikin.
Kirjoittaja on juutalainen mies ja arvaatte varmasti miksi juuri Rosenberg on lähtenyt tutkimaan empatiaa, myötäelämisen taitoa ja väkivallatonta kohtaamista. Mistäpä muusta syystä, kuin juutalaisiin, kautta ihmiskunnan historian, kohdistuneen vihan vuoksi.
Rosenberg määrittelee myötäelämisen ”tietoiseksi läsnäolemiseksi, jossa kohtaamme omat ja toisten tunteet ja jossa pääsemme elossa olemisen ytimeen – tarpeisiin”. Tämä edellinen ajatus aukeaa hieman haasteellisesti, mutta luettuani kirjan ajatuksella, sain viimein kiinni siitä, mitä kirjailija yrittää lukijalleen kertoa.
Marshall joutui kokemaan juutalaisvihaa kouluaikoinaan ja tämä kokemus sai hänet jo nuorena miehenä tutkimaan kahta kysymystä: 1) mikä katkaisee yhteyden omaan myötäelävään sisimpäämme ja saa meidät käyttäytymään väkivaltaisesti. 2) miten jotkut ihmiset pystyvät säilyttämään yhteyden sisäiseen myötäelävään luontoonsa, jopa kaikkein vaikeimmissakin oloissa. Kohta (2) esimerkkinä on tietysti Holokausti toisen maailmansodan aikana, jolloin juutalaiset joutuivat natsisaksassa eläimen asemaan ja vieläkin alemmas(epäihminen), koska natsit kohtelivat saksanpaimenkoiriaan erittäin hyvin. Rosenberg ottaa esimerkiksi juutalaisen naisen, joka selvisi kuolemanleiriltä. Hänen päiväkirjaotteistaan ilmenee selvästi, kuinka nainen pystyi kohtaamaan kiduttajansa myötäelävästi kuunnellen, ja siten säilyttämään loppuun asti ihmisyytensä korkeimman muodon eli säälin ja rakkauden natseja kohtaan.
Kirjassa on laajasti konkreettisia esimerkkejä siitä, miten kuka tahansa voi harjoittaa omaa läsnäoloaan, siten että pystyy toimimaan haasteellisissa tilanteissa empaattisesti ja kykenee kohtaamaan vihaisen ihmisen siten, että pystyy tunnistamaan aggression alla olevat syvemmät tarpeet. Näiden tarpeiden kohtaaminen mahdollistaa aggression laantumisen.
Kirja on AD 2015 enemmän kuin ajankohtainen. Eikä vain siksi, että edelleen juutalaisia vainotaan, vaan sen vuoksi, että väkivalta ja sen lievempi ilmenemismuoto välinpitämättömyys, on tänä aikana saanut isot mittasuhteet. Some on täynnä tarinoita vihapuheista sekä konkreettisten vihanpurkauksien ilmaisuista. Koulumaailmassa aggressioiden purkautumiset ovat haasteena myös ammatillisissa oppilaitoksissa. Kirja antaa taitoja opettajalle toimia sanallisesti ihan tavallisissa koulun arkipäivän hieman haasteellisemmissa tilanteissa.
Puhevalta. Kuinka kuulijat vakuutetaan. Juhana Torkki. 2006. Otava. (3 pistettä)
Puhetaidon merkitys on ymmärretty jo tuhansien vuosien ajan. Tästä huolimatta Suomessa puhetaito ei syystä tai toisesta ole saanut sille kuuluvaa arvostusta ja huomiota. Torkin kirja on rakenteeltaan selkeä ja toimii hyvänä oppaana oman puhetaidon kehittämiselle. Torkki käsittelee aluksi vakuuttavan puheen ideaa ja sen kahta keskeistä tehtävää: 1. pura ja hajota vanha vakaumus, 2. perustele tilalle uusi vakaumus. Tämän jälkeen Torkki johdattaa selkeästi ja havainnollisesti siihen, miten hyvä puhe rakennetaan. Yksi kirjan ehdottomista vahvuuksista onkin sen konkreettisuus ja selkeys.
Valmentajan keskeisiä taitoja on kaksi: kuunteleminen ja puhuminen. Jokaisen valmentajan tulisi ehdottomasti olla kiinnostunut kehittämään puhetaitoaan – kuuntelutaitoa toki unohtamatta. Itseään huonosti ilmaisemalla voi sinänsä loistava idea tai ajatus jäädä pimentoon. Vastaavasti kuulijan tarpeet ja ajatusmaailman kohtaava puhe on yksi menestyvän valmentajan keskeisistä työkaluista.
Naamiona terve mieli. Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen? Raimo Mäkelä. 2010. Perussanoma Oy. (2 pistettä)
Aivan aluksi on helppo yhtyä kirjoittajan toiveeseen, ettei ”kukaan tarvitsisi tätä kirjaa”. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole ja hyvin monet ihmiset ovat joutuneet kohtaamaan narsistin. Kirjassa käydään läpi, millainen on luonnehäiriöinen persoonallisuus, mistä luonnehäiriöisen tunnistaa, paraneeko luonnehäiriö ja miten luonnehäiriöiseen olisi asennoiduttava. Kirjan ote on käytännöllinen ja se pyrkii tarjoamaan apua luonnehäiriöisen kohtaamiseen.
Valmentaminen on usein tiimityötä tai paremminkin työtä tiimin kanssa. Tiimi puolestaan koostuu yksilöistä ja näiden keskinäisistä vuorovaikutussuhteista. Valmentajalle tärkeä ominaisuus on tunnistaa, millaisista yksilöistä tiimi koostuu. Tiimin jäsenenä oleva luonnehäiriöinen ihminen vaikuttaa merkittävällä tavalla koko tiimin toimintaan. Pahimmillaan luonnehäiriöinen on vakava uhka ympärillään olevien mielenterveydelle. Tämän takia ammattitaitoisen valmentajan olisi tärkeää tunnistaa mahdollinen luonnehäiriö sekä tietää, mitä hänen kanssaan tulisi toimia.
Fasilitaattorin työkirja. Menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn. Summa T. & Tuominen K. 2009. Kepa ry. (www.globaalikasvatus.fi) (2 pistettä)
Fasilitaattorin työkirja tarjoaa nimensä mukaisesti erilaisia menetelmiä sujuvaan ryhmätyöhön. Työkirja on ilmiasultaan ja rakenteeltaan selkeä ja kompakti. Sisältö on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käydään läpi fasilitoinnin ja fasilitaattorin merkitystä. Keskeistä on kannustavat ja arvostavat menetelmät. Toisessa osassa käydään läpi menetelmiä, joiden avulla (a) saadaan ideoita aikaiseksi, (b) saadaan ideoita jalostettua toiminnaksi ja (c) arvioida, mitä on saatu aikaiseksi. Kolmannessa osassa esitellään erilaisia pikamenetelmiä esimerkiksi ilmapiirin luomiseksi tai keskustelun rauhoittamiseksi.
Yksi valmentajan keskeisistä rooleista on toimia fasilitaattorina eli luoda ryhmälle puitteet ja mahdollisuudet toteuttaa sille annettua tehtävää. Juuri tähän tarpeeseen fasilitaattorin työkirja tarjoaa käytännön läheisiä ja helposti toteutettavia menetelmiä. Eri menetelmien perään on vielä huomaavaisesti lisätty fasilitaattorin muistilista, johon koottu kyseisen menetelmän ennakkovalmisteluihin ja toteutukseen liittyvät keskeiset asiat.
Artikkeli sisältyy yrittäjyyskasvatuksen tieteelliseen kokoomajulkaisuun (Yrittäjyyskasvatuksen monia suuntia, Kyrö, Lehtonen, Ristimäki, 2007), jonka eri artikkeleita olin muutama vuosi sitten eri elämäntilanteessa selaillut. Nyt tämä kyseinen artikkeli tiimikokeilusta erottui, osui ja upposi kovinkin ymmärrettävällä tavalla meikäläiselle, kun olemme UTOPEDAn parissa samoja aiheita käsitelleet..
Ns. uuden yrittäjyyskasvatuksen koulukunnan lähtökohtana on ajatus siitä, että yrittäjäksi ei synnytä, vaan tätä ajattelumallia ja toimintatapaa voidaan oppia ja opettaa. Koululla ja opettajilla on vanhempien ja muun sosiaalisen lähipiirin ohella keskeinen rooli nuorten yrittäjyyttä koskevien myönteisten asenteiden ja näkemysten vahvistajina.
Artikkelin pohjana oleva kokeilu toteutettiin interaktiivisen tiimiopetusmallin mukaisesti, jolloin kolme tiimin opettajajäsentä toimivat yhdessä oppimistilanteiden ohjaajina. Interaktiivisen mallin toteuttaminen edellyttää, että opettajatiimillä on yhteinen näkemys opetusta ohjaavista lähtökohdista sekä opetuksen tavoitteista. Edellytetään myös, että tiimin jäsenet luottavat toisiinsa ja kykenevät avoimeen vuorovaikutukseen ja palautteenantamiseen. Lisäksi edellytetään, että tiimin jäsenet ovat valmiita ottamaan riskin ja ”heittäytymään” mukaan oppimisprosessiin. Tässä projektissa tiimin jäsenet tunsivat toisensa ja toistensa työtavat ennestään, jolloin ryhmän kehittymiseen liittyvien haasteiden sijasta huomio voitiin kiinnittää opetusprojektin toteuttamiseen.
Opettajan ammatillisen kehittymisen kannalta pidetään tärkeänä, että opettaja on tietoinen omista opettamista ohjaavista arvoistaan, kykenee reflektoimaan omaa toimintaansa opettajana ja on valmis kehittämään opetusmenetelmiään ja kehittymään opettajana. Tutkimuksen tarkoituksena oli pyrkiä ymmärtämään opettajien kokemuksia tiimiopetuskokeiluun liittyen sekä tarkastelemaan kokeilun tuottamaa muutosta opettajien ajattelussa ja toiminnassa.
Tutkimuksessa huomio kohdistui ensisijaisesti opettajien riskinottokyvyn sekä epävarmuuden hallinnan kehittymiseen. Tutkimuksen tuloksina todettiin, että opettajien tiimitoiminta ja tiimiopetus tukevat tiimin jäsenten riskinottovalmiuksia lisääntyneenä kyvykkyytenä tarttua uuteen mahdollisuuteen sekä kykynä sietää tähän liittyvää epävarmuutta. Riskinottamiskyvyn todettiin kehittyvän vähitellen: alkuvaiheen hämmennyksestä siirryttiin toimintaan, jonka myötä tiimin jäsenten uskallus ja itsevarmuus lisääntyivät. Tiimin tuella oli ratkaiseva merkitys, erityisesti projektin konfliktisiin tilanteisiin liittyvän epävarmuuden tunteiden hallinnassa. Projektin toteuttamisessa pidettiin erityisen tärkeänä sitä, että jäsenet sitoutuivat projektiin. Tiimin sisäisen kiinteyden todettiin edelleen lisäävän tiimin jäsenten sitoutumista.
Tiimityön tulee mahdollistaa sekä yksilöllinen että jaettu oppiminen. Tämä edellyttää tiimin jäseniltä kykyä omien vahvuuksien ja kehittämisalueiden reflektointiin sekä kykyä tunnistaa ja tunnustaa toisten vahvuudet. Tämä edellyttää myös halua jakaa omaa osaamista muille sekä halua oppia toisilta. Tutkimuksessa havaittiin, että avoimeen vuorovaikutukseen perustuva rakentava palautteenanto sekä kyky sen vastaanottamiseen ja palautteesta oppimiseen eivät tapahdu itsestään, vaan syntyvät keskinäisen kunnioituksen ja luottamuksen perusteella.
Kirja: Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous Kirjoittaja: Linus Jonkman – kirja valittiin Ruotsissa v 2014 HR-kirjaksi
Introvertit –kirja palauttaa ns ”hiljaisten tyyppien” maineen. Osa meistä ideoi parhaiten itsekseen, puhuu harkiten ja pohtii päätökset tarkkaan. Introvertin vastakohta on ekstrovertti, joka saa voimaa puhuessaan muiden kanssa. Väkijoukot ja keskustelut lataavat hänen akut..
Sana introvertti on noussut viime aikoina otsikoihin usein. Sillä viitataan henkilöön, joka on sulkeutunut, sisäänpäin kääntynyt ja elää omissa maailmoissa. Termi introversio on usein myös tavattoman väärinymmärretty – jos googlaa sanan, saa lukea ensimmäiseksi Anders Behring Breivikistä.. Jos taas etsii netistä julkaisuja hakusanalla ekstrovertti, eteen ”lävähtää” työpaikkalmoituksia, joissa peräänkuulutetaan henkilöitä, jotka ovat sosiaalisesti lahjakkaita, hyviä tiimityöskentelijöitä, muutoksesta virtaa saavia, nopeita käänteissään..
Emme aina tunnista itsestämme introvertin merkkejä, koska olemme niin vakuuttuneita ekstroverttiydestämme. Ulospäin suuntautuneisuus on normi. Nykyaikana meiltä odotetaan sosiaalisuutta, sanavalmiutta ja kontaktihakuisuutta. Niinpä moni joutuu toimimaan vastoin luontoaan (maailman väestöstä reilu neljäsosa on introverttejä) täyttääkseen yhteiskunnan vaatimukset ulospäin suuntautuneisuudesta ja spontaaniudesta.
Jonkman on sitä mieltä, että ennen kaikkea intro- tai ekstroversiomme aste määrittelee persoonaamme. Meissä kaikissa on piirteitä näistä molemmista tyypeistä, mutta eri mittasuhteissa.
Monet ongelmat työpaikoilla ja tiimityöskentelyssä kumpuavat introverttien ja ekstroverttien eroista. Mitkä ovat näiden persoonallisuustyyppien vahvuuksia työelämässä ja erityisesti tiimeissä, joissa olisi hyvä olla edustettuina sopivassa määrin molempia persoonallisuuksia. Esimerkiksi stressinsietokykymme saattaa välillä joutua kovalle koetukselle, jos yritämme tehdä asioita tavalla, joka ei ole olleenkaan hyvä tapa meille tai toimimme ympäristössä, jossa olosuhteet eivät edesauta keskittymistämme. Tiimien toiminnan ja tehokkuuden kannalta olisi tärkeää, että tiimin jäsenet tiedostavat toistensa työskentelytapojen erilaisuudet (esim. introvertin pitkäjänteisyys, omistautuminen, luovat ongelmanratkaisutaidot, syvällinen pohdinta,..), jolloin kaikkien vahvuudet saataisi toimivasti tiimin yhteiseen käyttöön..
Kirja on täynnä mukaansatempaavia tilanne- ja henkilökuvauksia kirjoittajan oman elämän näkökulmasta (kaapista esille tulleen introvertin) samoin kuin havaintoja julkisuudessa tunnettujen henkilöiden persoonallisuuksista. Teksti on monilta osin hupaisaa ja välillä turhankin samaa asiaa toistavaa, mutta kaiken takana on paljon arki- ja työelämäämme uudella tavalla valottavaa tietoa. Monessa kohdin ainakin itselleni kirjan esimerkit toimivat jopa vapauttavina selityksinä sille, että ehkä en sittenkään ole ihan yksin ”outo”..
Ulla, kirjoitit Linus Jonkmanin kirjasta niin innostavasti, että päätin lukea kirjan ihan kokonaisuudessaan. Suomessa Liisa Keltikangas- Järvinen liputtaa saman aiheen tiimoilta.
Piritta Kantojärvi (2012) Fasilitointi luo uutta Menesty ryhmän vetäjänä Kirjapisteitä 3
Kirjan nimi kertoo tässä tapauksessa kirjan sisällöistä paljon. Sana facil tulee kaikkien kielien kantaäidiltä latinasta ja tarkoittaa helppoa. Fasilitoinnilla tarkoitetaan lyhykäisesti siis ryhmäprosessien helpottamista. Löydetään ryhmälle sopiva ja/tai oikea työskentelytapa, jotta ryhmä pystyy toimimaan tehokkaasti, rakentavasti ja luovasti. Fasilitointia voidaan käyttää silloin, kun ryhmällä on tarvittavat taustatiedot ongelmien ratkaisemiseen. Tästä tulikin mieleeni edellinen tapaamiskertamme ja ryhmämme työskentely annetun ”ongelman” parissa. Ryhmämme vetäjä käytti fasilitointia laittaessaan ryhmäprosessin/työskentelyn käyntiin. Mitä ilmeisemmin fasilitointi onnistui enemmän, kuin hyvin, jos miettii ryhmämme tuotosta eli tuloksia.
Fasilitoinnin keskeiset teemat voidaan jaotella neljään alueeseen:
1) Oikeat kysymykset vaatii ryhmältä yhteistä lähtökohtaa 2) Onko ratkaisun löytäminen riittävä päämäärä vai etsitäänkö oikeasti asioita muuttavia elementtejä 3) Miten pitkälle yhden ryhmäprosessin aikana uusien asioiden työstäminen syventyy tai syvennetään 4) Mitä tapahtuu, kun tilanteet ovat ohi.
Kohta neljä on mielestäni ehkä yksi tärkeimmistä kysymyksistä, kun puhutaan fasilitoinnista. Muistan lukemattomia tapaamiskertoja, kehittämiskokouksia, tiimipalavereita, aivoriihejä ja brainstormeja, joissa kyllä suunnitellaan ja kehitetään kauheasti, mutta viikon kuluttua kaikki hyvät ajatukset ovat ns. hautautuneet hiekkaan. Mitään tai lähes mitään ei ole sovittuna konkretiasta tuleville viikoille, saatika, että kukaan läsnäolleista muistaisi seuraavalla tapaamiskerralla, että mistä oikein sovittiin, puhuttiin edellisessä kehittämiskokouksessa. Tällaiset kokemukset saavat suhtautumaan ns.kehittämispäiviin, jos ei nyt ihan varauksellisesti, niin ainakin odotuksien laskulla.
Fasilitointia käytetään ”Luovan ongelman ratkaisun prosessissa (CPS)”. Tässä prosessissa voit uudelleen määritellä haasteita ja viedä ratkaisut käytännön toiminnaksi. CPS:ssä luovuus nähdään laajemmin, kuin vain pelkkänä taiteellisena lahjakkuutena. Luovuutta on olemassa moneen lähtöön ja ideointiluovuus on se voima, jota fasilitoinnissa käytetään. Tämä on kirjan isoa antia, koska liian usein luovuus määritellään vain ja ainoastaan kyvyksi piirtää hienosti tai laulaa nuotilleen tai visuaaliseksi taidoksi hahmottaa asioita kolmiuloitteisesti (arkkitehdit, maisemoijat ym.) Idealuovuudessa puhutaan kyvystä venyttää ajattelua ja toimintaa uncomfortable area:lle.
Kantojärvi määrittelee kirjassaan ryhmissä olevat ihmiset kahteen rooliin: VAIKUTTAJAT JA UHRIT. Voimme siis päätellä heti näistä roolijaoista, että ”uhrit” ovat fasilitoijan haaste ja ”vaikuttajat” ryhmien eteenpäin viejät. Hieman kliseinen jaottelu, mutta kaikilla on kokemusta niistä kanssa kulkijoista, jotka ”sammuttavat” kritiikillä (joka voi olla joko aiheellista tai kritiikkiä, kritiikin vuoksi, ei pohdittua kritiikkiä ja siihen ei sisälly rakentavia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja) aina ja joka paikassa luovan ideoinnin.
Kirjassa on paljon konkreettisia ohjeita hyvän ja antoisan ryhmäprosessin edellytyksille. ALOITUS ON TÄRKEÄ! 1) Fasilitointia edeltävät käytännön järjestelyt 2) Päämäärien selkeytys, tavoitteet, selkeät ohjeet 3) Turvallisuus (nöyryys ja oikea asenne), läsnäolo ja fokusointi
Olemme ryhmänä saaneet konkreettista esimerkkiä fasilitoinnista UTOBEDA päivissämme. Kirjan teemat ovat suoraan ryhmämme prosessin etenemisestä.
Simo Routatie (2004) IMPROVISOI
VastaaPoistaKirjapisteitä 3
Simo Routatien kirja alkaa mielenkiintoisella hieman kriittisellä otteella. Kritiikki kohdistuu yhteiskuntaan, sen vaatimuksiin ja ristiriitaisuuksiin. Simo tuo esille tärkeän ajatuksen siitä, että Suomessa vallitsee kestämätön yhtälö: yhteisöllisyys on päivän sana, siihen pyritään ja siitä puhutaan. Kuitenkin koko kulttuurimme ja poliittinen rakenteemme perustuu yksilökeskeisyyteen. Simo antaa esimerkkinä politiikan, koulun ja median. Media on tulvillaan yksilökeskeisiä kisoja (Idols, The voice of Finland,Popstars, Mallikoulu, Tanssien tähtiin, Tähdet, tähdet ym.) joissa korostuu vahvasti yksilön suoriutuminen muita paremmaksi. Politiikka on muuttunut puolueiden kannatuksesta yksilöiden kannatukseen ja/tai vihaamiseen. Valovoimainen poliitikko kerää äänet ei enää niinkään puolue ja vihattu edustaja saa yksilönä suuremman tilan, kuin puolue, jota hän edustaa. Koulussa sitoutuminen pienenee ja yksilöiden välinen kilpailu ja yksilöllisyys suurenee. Samassa lauseessa puhutaan opintojen räätälöimisestä yksilökeskeisesti ja yhteisöllisyyden positiivisesta, tervehdyttävästä vaikutuksesta. Enenevässä määrin olemme menossa siihen, että opiskelijan ei tarvitse ottaa enää ketään muita huomioon, kuin omien opintojensa edistymisen näkökulman. Samalla mahdoton yhtälö kasvaa, koska vuorovaikutustaitojen merkitys suurenee siinä määrin, että vain hyvillä vuorovaikutus/yhteisöllisyystaidoilla oleva oppilas menestyy. Jatkuvasti vaihtuvat ryhmät, lyhytaikainen sitoutuminen tai ei sitoutumista lainkaan vaatii asioiden eteenpäin viemisessä äärettömän vahvoja vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutustaidot kehittyvät pitkäaikaisissa sitoutuneissa ihmissuhteissa. Tekstissä on edellä ilmennyt, että mahdollisuus kehittää ja kehittyä vuorovaikutteiseksi, yhteisölliseksi persoonaksi vähenee yhteiskunnassamme.
Simo Routatie pelkistää ajatuksensa siihen, että ilman vuorovaikutustaitoja tiedolla ei ole merkitystä yhteiskunnan kannalta. Minkä tyyppiseen vuorovaikutukseen tähtäämme esim. koululaitoksessa tulevaisuudessa? Toiminta yksilön vai yhteisön hyväksi?
Vuorovaikutteisuus ja yhteisöllisyys ovat termejä, mutta samalla taitoja joita voi oppia ja joissa voi kehittyä ja saavuttaa kiitettävän tason. Ihmiset ovat vuosien saatossa kehitelleet itselleen tiettyjä selviytymiskeinoja ns. tukalien tilanteiden varalle. Improvisaatio on apuna selviytymisstrategioille. Improvisaatioharjoitteiden yksi tavoite on auttaa ihmisiä tunnistamaan omat suosikkistrategiansa. Tulemalla tietoiseksi omista selviytymisstrategioistaan on mahdollisuus tarkastella ulkopuolelta hieman objektiivisemmin omaa turvakäyttäytymistään, mukavuusalueella pysymistään. Improvisaatioharjoitteiden avulla on mahdollista etsiä myös uudenlaisia tapoja selviytyä. Joskin tutulta alueelta pois astuminen aiheuttaa epämukavuuden tunnetta, ainakin aluksi.
Kirjassa Simo Routatie käsittelee improvisaatioharjoituksia kattavasti ja valottaa ihmiselle itselleen mielen salattuja puolia. Niitä tapoja toimia ja käyttäytyä, joita ei tule arkisessa aherruksessa mieleen tarkastella lähemmin tai kyseenalaistaa. Ryhmäytyminen ja ryhmädynamiikka ovat käsittelyssä käytännön esimerkein. Kirja on lukemisen väärtti.
Marshall B. Rosenberg (1998) Nonviolent Communication
VastaaPoistaMyötäelämisen taito - Johdatus väkivallattomuuteen.
Kirjapisteitä 3 tai oikeastaan 10
Tämä kirja yllätti positiivisesti. Nappasin kirjan Helenan (viime kertainen kouluttaja) korista ja laitoin nimen muistiin lainatakseni kirjan myöhemmin kirjastosta, josta se hienosti löytyikin.
Kirjoittaja on juutalainen mies ja arvaatte varmasti miksi juuri Rosenberg on lähtenyt tutkimaan empatiaa, myötäelämisen taitoa ja väkivallatonta kohtaamista. Mistäpä muusta syystä, kuin juutalaisiin, kautta ihmiskunnan historian, kohdistuneen vihan vuoksi.
Rosenberg määrittelee myötäelämisen ”tietoiseksi läsnäolemiseksi, jossa kohtaamme omat ja toisten tunteet ja jossa pääsemme elossa olemisen ytimeen – tarpeisiin”. Tämä edellinen ajatus aukeaa hieman haasteellisesti, mutta luettuani kirjan ajatuksella, sain viimein kiinni siitä, mitä kirjailija yrittää lukijalleen kertoa.
Marshall joutui kokemaan juutalaisvihaa kouluaikoinaan ja tämä kokemus sai hänet jo nuorena miehenä tutkimaan kahta kysymystä: 1) mikä katkaisee yhteyden omaan myötäelävään sisimpäämme ja saa meidät käyttäytymään väkivaltaisesti. 2) miten jotkut ihmiset pystyvät säilyttämään yhteyden sisäiseen myötäelävään luontoonsa, jopa kaikkein vaikeimmissakin oloissa.
Kohta (2) esimerkkinä on tietysti Holokausti toisen maailmansodan aikana, jolloin juutalaiset joutuivat natsisaksassa eläimen asemaan ja vieläkin alemmas(epäihminen), koska natsit kohtelivat saksanpaimenkoiriaan erittäin hyvin. Rosenberg ottaa esimerkiksi juutalaisen naisen, joka selvisi kuolemanleiriltä. Hänen päiväkirjaotteistaan ilmenee selvästi, kuinka nainen pystyi kohtaamaan kiduttajansa myötäelävästi kuunnellen, ja siten säilyttämään loppuun asti ihmisyytensä korkeimman muodon eli säälin ja rakkauden natseja kohtaan.
Kirjassa on laajasti konkreettisia esimerkkejä siitä, miten kuka tahansa voi harjoittaa omaa läsnäoloaan, siten että pystyy toimimaan haasteellisissa tilanteissa empaattisesti ja kykenee kohtaamaan vihaisen ihmisen siten, että pystyy tunnistamaan aggression alla olevat syvemmät tarpeet. Näiden tarpeiden kohtaaminen mahdollistaa aggression laantumisen.
Kirja on AD 2015 enemmän kuin ajankohtainen. Eikä vain siksi, että edelleen juutalaisia vainotaan, vaan sen vuoksi, että väkivalta ja sen lievempi ilmenemismuoto välinpitämättömyys, on tänä aikana saanut isot mittasuhteet. Some on täynnä tarinoita vihapuheista sekä konkreettisten vihanpurkauksien ilmaisuista. Koulumaailmassa aggressioiden purkautumiset ovat haasteena myös ammatillisissa oppilaitoksissa. Kirja antaa taitoja opettajalle toimia sanallisesti ihan tavallisissa koulun arkipäivän hieman haasteellisemmissa tilanteissa.
Puhevalta. Kuinka kuulijat vakuutetaan. Juhana Torkki. 2006. Otava. (3 pistettä)
VastaaPoistaPuhetaidon merkitys on ymmärretty jo tuhansien vuosien ajan. Tästä huolimatta Suomessa puhetaito ei syystä tai toisesta ole saanut sille kuuluvaa arvostusta ja huomiota. Torkin kirja on rakenteeltaan selkeä ja toimii hyvänä oppaana oman puhetaidon kehittämiselle. Torkki käsittelee aluksi vakuuttavan puheen ideaa ja sen kahta keskeistä tehtävää: 1. pura ja hajota vanha vakaumus, 2. perustele tilalle uusi vakaumus. Tämän jälkeen Torkki johdattaa selkeästi ja havainnollisesti siihen, miten hyvä puhe rakennetaan. Yksi kirjan ehdottomista vahvuuksista onkin sen konkreettisuus ja selkeys.
Valmentajan keskeisiä taitoja on kaksi: kuunteleminen ja puhuminen. Jokaisen valmentajan tulisi ehdottomasti olla kiinnostunut kehittämään puhetaitoaan – kuuntelutaitoa toki unohtamatta. Itseään huonosti ilmaisemalla voi sinänsä loistava idea tai ajatus jäädä pimentoon. Vastaavasti kuulijan tarpeet ja ajatusmaailman kohtaava puhe on yksi menestyvän valmentajan keskeisistä työkaluista.
Naamiona terve mieli. Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen? Raimo Mäkelä. 2010. Perussanoma Oy. (2 pistettä)
Aivan aluksi on helppo yhtyä kirjoittajan toiveeseen, ettei ”kukaan tarvitsisi tätä kirjaa”. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole ja hyvin monet ihmiset ovat joutuneet kohtaamaan narsistin. Kirjassa käydään läpi, millainen on luonnehäiriöinen persoonallisuus, mistä luonnehäiriöisen tunnistaa, paraneeko luonnehäiriö ja miten luonnehäiriöiseen olisi asennoiduttava. Kirjan ote on käytännöllinen ja se pyrkii tarjoamaan apua luonnehäiriöisen kohtaamiseen.
Valmentaminen on usein tiimityötä tai paremminkin työtä tiimin kanssa. Tiimi puolestaan koostuu yksilöistä ja näiden keskinäisistä vuorovaikutussuhteista. Valmentajalle tärkeä ominaisuus on tunnistaa, millaisista yksilöistä tiimi koostuu. Tiimin jäsenenä oleva luonnehäiriöinen ihminen vaikuttaa merkittävällä tavalla koko tiimin toimintaan. Pahimmillaan luonnehäiriöinen on vakava uhka ympärillään olevien mielenterveydelle. Tämän takia ammattitaitoisen valmentajan olisi tärkeää tunnistaa mahdollinen luonnehäiriö sekä tietää, mitä hänen kanssaan tulisi toimia.
Fasilitaattorin työkirja. Menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn. Summa T. & Tuominen K. 2009. Kepa ry. (www.globaalikasvatus.fi) (2 pistettä)
Fasilitaattorin työkirja tarjoaa nimensä mukaisesti erilaisia menetelmiä sujuvaan ryhmätyöhön. Työkirja on ilmiasultaan ja rakenteeltaan selkeä ja kompakti. Sisältö on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käydään läpi fasilitoinnin ja fasilitaattorin merkitystä. Keskeistä on kannustavat ja arvostavat menetelmät. Toisessa osassa käydään läpi menetelmiä, joiden avulla (a) saadaan ideoita aikaiseksi, (b) saadaan ideoita jalostettua toiminnaksi ja (c) arvioida, mitä on saatu aikaiseksi. Kolmannessa osassa esitellään erilaisia pikamenetelmiä esimerkiksi ilmapiirin luomiseksi tai keskustelun rauhoittamiseksi.
Yksi valmentajan keskeisistä rooleista on toimia fasilitaattorina eli luoda ryhmälle puitteet ja mahdollisuudet toteuttaa sille annettua tehtävää. Juuri tähän tarpeeseen fasilitaattorin työkirja tarjoaa käytännön läheisiä ja helposti toteutettavia menetelmiä. Eri menetelmien perään on vielä huomaavaisesti lisätty fasilitaattorin muistilista, johon koottu kyseisen menetelmän ennakkovalmisteluihin ja toteutukseen liittyvät keskeiset asiat.
Artikkeli: Tiimiopetus yrittäjyyskasvatuksen opetusmenetelmänä/Kati Peltonen
VastaaPoistaArtikkeli sisältyy yrittäjyyskasvatuksen tieteelliseen kokoomajulkaisuun (Yrittäjyyskasvatuksen monia suuntia, Kyrö, Lehtonen, Ristimäki, 2007), jonka eri artikkeleita olin muutama vuosi sitten eri elämäntilanteessa selaillut. Nyt tämä kyseinen artikkeli tiimikokeilusta erottui, osui ja upposi kovinkin ymmärrettävällä tavalla meikäläiselle, kun olemme UTOPEDAn parissa samoja aiheita käsitelleet..
Ns. uuden yrittäjyyskasvatuksen koulukunnan lähtökohtana on ajatus siitä, että yrittäjäksi ei synnytä, vaan tätä ajattelumallia ja toimintatapaa voidaan oppia ja opettaa. Koululla ja opettajilla on vanhempien ja muun sosiaalisen lähipiirin ohella keskeinen rooli nuorten yrittäjyyttä koskevien myönteisten asenteiden ja näkemysten vahvistajina.
Artikkelin pohjana oleva kokeilu toteutettiin interaktiivisen tiimiopetusmallin mukaisesti, jolloin kolme tiimin opettajajäsentä toimivat yhdessä oppimistilanteiden ohjaajina. Interaktiivisen mallin toteuttaminen edellyttää, että opettajatiimillä on yhteinen näkemys opetusta ohjaavista lähtökohdista sekä opetuksen tavoitteista. Edellytetään myös, että tiimin jäsenet luottavat toisiinsa ja kykenevät avoimeen vuorovaikutukseen ja palautteenantamiseen. Lisäksi edellytetään, että tiimin jäsenet ovat valmiita ottamaan riskin ja ”heittäytymään” mukaan oppimisprosessiin. Tässä projektissa tiimin jäsenet tunsivat toisensa ja toistensa työtavat ennestään, jolloin ryhmän kehittymiseen liittyvien haasteiden sijasta huomio voitiin kiinnittää opetusprojektin toteuttamiseen.
Opettajan ammatillisen kehittymisen kannalta pidetään tärkeänä, että opettaja on tietoinen omista opettamista ohjaavista arvoistaan, kykenee reflektoimaan omaa toimintaansa opettajana ja on valmis kehittämään opetusmenetelmiään ja kehittymään opettajana. Tutkimuksen tarkoituksena oli pyrkiä ymmärtämään opettajien kokemuksia tiimiopetuskokeiluun liittyen sekä tarkastelemaan kokeilun tuottamaa muutosta opettajien ajattelussa ja toiminnassa.
Tutkimuksessa huomio kohdistui ensisijaisesti opettajien riskinottokyvyn sekä epävarmuuden hallinnan kehittymiseen. Tutkimuksen tuloksina todettiin, että opettajien tiimitoiminta ja tiimiopetus tukevat tiimin jäsenten riskinottovalmiuksia lisääntyneenä kyvykkyytenä tarttua uuteen mahdollisuuteen sekä kykynä sietää tähän liittyvää epävarmuutta. Riskinottamiskyvyn todettiin kehittyvän vähitellen: alkuvaiheen hämmennyksestä siirryttiin toimintaan, jonka myötä tiimin jäsenten uskallus ja itsevarmuus lisääntyivät. Tiimin tuella oli ratkaiseva merkitys, erityisesti projektin konfliktisiin tilanteisiin liittyvän epävarmuuden tunteiden hallinnassa. Projektin toteuttamisessa pidettiin erityisen tärkeänä sitä, että jäsenet sitoutuivat projektiin. Tiimin sisäisen kiinteyden todettiin edelleen lisäävän tiimin jäsenten sitoutumista.
Tiimityön tulee mahdollistaa sekä yksilöllinen että jaettu oppiminen. Tämä edellyttää tiimin jäseniltä kykyä omien vahvuuksien ja kehittämisalueiden reflektointiin sekä kykyä tunnistaa ja tunnustaa toisten vahvuudet. Tämä edellyttää myös halua jakaa omaa osaamista muille sekä halua oppia toisilta. Tutkimuksessa havaittiin, että avoimeen vuorovaikutukseen perustuva rakentava palautteenanto sekä kyky sen vastaanottamiseen ja palautteesta oppimiseen eivät tapahdu itsestään, vaan syntyvät keskinäisen kunnioituksen ja luottamuksen perusteella.
Kirja: Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous
VastaaPoistaKirjoittaja: Linus Jonkman – kirja valittiin Ruotsissa v 2014 HR-kirjaksi
Introvertit –kirja palauttaa ns ”hiljaisten tyyppien” maineen. Osa meistä ideoi parhaiten itsekseen, puhuu harkiten ja pohtii päätökset tarkkaan. Introvertin vastakohta on ekstrovertti, joka saa voimaa puhuessaan muiden kanssa. Väkijoukot ja keskustelut lataavat hänen akut..
Sana introvertti on noussut viime aikoina otsikoihin usein. Sillä viitataan henkilöön, joka on sulkeutunut, sisäänpäin kääntynyt ja elää omissa maailmoissa. Termi introversio on usein myös tavattoman väärinymmärretty – jos googlaa sanan, saa lukea ensimmäiseksi Anders Behring Breivikistä.. Jos taas etsii netistä julkaisuja hakusanalla ekstrovertti, eteen ”lävähtää” työpaikkalmoituksia, joissa peräänkuulutetaan henkilöitä, jotka ovat sosiaalisesti lahjakkaita, hyviä tiimityöskentelijöitä, muutoksesta virtaa saavia, nopeita käänteissään..
Emme aina tunnista itsestämme introvertin merkkejä, koska olemme niin vakuuttuneita ekstroverttiydestämme. Ulospäin suuntautuneisuus on normi. Nykyaikana meiltä odotetaan sosiaalisuutta, sanavalmiutta ja kontaktihakuisuutta. Niinpä moni joutuu toimimaan vastoin luontoaan (maailman väestöstä reilu neljäsosa on introverttejä) täyttääkseen yhteiskunnan vaatimukset ulospäin suuntautuneisuudesta ja spontaaniudesta.
Jonkman on sitä mieltä, että ennen kaikkea intro- tai ekstroversiomme aste määrittelee persoonaamme. Meissä kaikissa on piirteitä näistä molemmista tyypeistä, mutta eri mittasuhteissa.
Monet ongelmat työpaikoilla ja tiimityöskentelyssä kumpuavat introverttien ja ekstroverttien eroista. Mitkä ovat näiden persoonallisuustyyppien vahvuuksia työelämässä ja erityisesti tiimeissä, joissa olisi hyvä olla edustettuina sopivassa määrin molempia persoonallisuuksia. Esimerkiksi stressinsietokykymme saattaa välillä joutua kovalle koetukselle, jos yritämme tehdä asioita tavalla, joka ei ole olleenkaan hyvä tapa meille tai toimimme ympäristössä, jossa olosuhteet eivät edesauta keskittymistämme. Tiimien toiminnan ja tehokkuuden kannalta olisi tärkeää, että tiimin jäsenet tiedostavat toistensa työskentelytapojen erilaisuudet (esim. introvertin pitkäjänteisyys, omistautuminen, luovat ongelmanratkaisutaidot, syvällinen pohdinta,..),
jolloin kaikkien vahvuudet saataisi toimivasti tiimin yhteiseen käyttöön..
Kirja on täynnä mukaansatempaavia tilanne- ja henkilökuvauksia kirjoittajan oman elämän näkökulmasta (kaapista esille tulleen introvertin) samoin kuin havaintoja julkisuudessa tunnettujen henkilöiden persoonallisuuksista. Teksti on monilta osin hupaisaa ja välillä turhankin samaa asiaa toistavaa, mutta kaiken takana on paljon arki- ja työelämäämme uudella tavalla valottavaa tietoa. Monessa kohdin ainakin itselleni kirjan esimerkit toimivat jopa vapauttavina selityksinä sille, että ehkä en sittenkään ole ihan yksin ”outo”..
Ulla, kirjoitit Linus Jonkmanin kirjasta niin innostavasti, että päätin lukea kirjan ihan kokonaisuudessaan. Suomessa Liisa Keltikangas- Järvinen liputtaa saman aiheen tiimoilta.
PoistaPiritta Kantojärvi (2012) Fasilitointi luo uutta
VastaaPoistaMenesty ryhmän vetäjänä
Kirjapisteitä 3
Kirjan nimi kertoo tässä tapauksessa kirjan sisällöistä paljon.
Sana facil tulee kaikkien kielien kantaäidiltä latinasta ja tarkoittaa helppoa. Fasilitoinnilla tarkoitetaan lyhykäisesti siis ryhmäprosessien helpottamista. Löydetään ryhmälle sopiva ja/tai oikea työskentelytapa, jotta ryhmä pystyy toimimaan tehokkaasti, rakentavasti ja luovasti. Fasilitointia voidaan käyttää silloin, kun ryhmällä on tarvittavat taustatiedot ongelmien ratkaisemiseen.
Tästä tulikin mieleeni edellinen tapaamiskertamme ja ryhmämme työskentely annetun ”ongelman” parissa. Ryhmämme vetäjä käytti fasilitointia laittaessaan ryhmäprosessin/työskentelyn käyntiin.
Mitä ilmeisemmin fasilitointi onnistui enemmän, kuin hyvin, jos miettii ryhmämme tuotosta eli tuloksia.
Fasilitoinnin keskeiset teemat voidaan jaotella neljään alueeseen:
1) Oikeat kysymykset vaatii ryhmältä yhteistä lähtökohtaa
2) Onko ratkaisun löytäminen riittävä päämäärä vai etsitäänkö oikeasti asioita muuttavia elementtejä
3) Miten pitkälle yhden ryhmäprosessin aikana uusien asioiden työstäminen syventyy tai syvennetään
4) Mitä tapahtuu, kun tilanteet ovat ohi.
Kohta neljä on mielestäni ehkä yksi tärkeimmistä kysymyksistä, kun puhutaan fasilitoinnista. Muistan lukemattomia tapaamiskertoja, kehittämiskokouksia, tiimipalavereita, aivoriihejä ja brainstormeja, joissa kyllä suunnitellaan ja kehitetään kauheasti, mutta viikon kuluttua kaikki hyvät ajatukset ovat ns. hautautuneet hiekkaan. Mitään tai lähes mitään ei ole sovittuna konkretiasta tuleville viikoille, saatika, että kukaan läsnäolleista muistaisi seuraavalla tapaamiskerralla, että mistä oikein sovittiin, puhuttiin edellisessä kehittämiskokouksessa. Tällaiset kokemukset saavat suhtautumaan ns.kehittämispäiviin, jos ei nyt ihan varauksellisesti, niin ainakin odotuksien laskulla.
Fasilitointia käytetään ”Luovan ongelman ratkaisun prosessissa (CPS)”. Tässä prosessissa voit uudelleen määritellä haasteita ja viedä ratkaisut käytännön toiminnaksi.
CPS:ssä luovuus nähdään laajemmin, kuin vain pelkkänä taiteellisena lahjakkuutena. Luovuutta on olemassa moneen lähtöön ja ideointiluovuus on se voima, jota fasilitoinnissa käytetään. Tämä on kirjan isoa antia, koska liian usein luovuus määritellään vain ja ainoastaan kyvyksi piirtää hienosti tai laulaa nuotilleen tai visuaaliseksi taidoksi hahmottaa asioita kolmiuloitteisesti (arkkitehdit, maisemoijat ym.) Idealuovuudessa puhutaan kyvystä venyttää ajattelua ja toimintaa uncomfortable area:lle.
Kantojärvi määrittelee kirjassaan ryhmissä olevat ihmiset kahteen rooliin: VAIKUTTAJAT JA UHRIT. Voimme siis päätellä heti näistä roolijaoista, että ”uhrit” ovat fasilitoijan haaste ja ”vaikuttajat” ryhmien eteenpäin viejät. Hieman kliseinen jaottelu, mutta kaikilla on kokemusta niistä kanssa kulkijoista, jotka ”sammuttavat” kritiikillä (joka voi olla joko aiheellista tai kritiikkiä, kritiikin vuoksi, ei pohdittua kritiikkiä ja siihen ei sisälly rakentavia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja) aina ja joka paikassa luovan ideoinnin.
Kirjassa on paljon konkreettisia ohjeita hyvän ja antoisan ryhmäprosessin edellytyksille.
ALOITUS ON TÄRKEÄ!
1) Fasilitointia edeltävät käytännön järjestelyt
2) Päämäärien selkeytys, tavoitteet, selkeät ohjeet
3) Turvallisuus (nöyryys ja oikea asenne), läsnäolo ja fokusointi
Olemme ryhmänä saaneet konkreettista esimerkkiä fasilitoinnista UTOBEDA päivissämme.
Kirjan teemat ovat suoraan ryhmämme prosessin etenemisestä.